Moikkis
Arkisen aherruksen lomassa kotona perheen kesken sekä työssä
eritysopettajana pyrin myös harjoittelemaan; kohti ensi kesän puolikkaan
matkaa Tärkein matkaseura on nauttia aidosti liikunnan riemusta. Vauhtiani
hiukan jarruttavat opinnot Jyväskylässä, mutta onneksi sieltä löytyvät
jylhät maisemat triathlon harjoittelulle. Jos blogini on hiljainen, olen
joko nukahtanut luennolle tai sitten teen parhaillaan pitkää lenkkiä
Täällä tavataan, T. Hellu
|
|
01.08.2010 17:05 |
|
Kuluva kesä on hellinyt! Eikä pelkästään sään puolesta! Olen nauttinut vapaasta ja kiireettömyydestä! Olen tavannut valtavasti läheisiä ja ystäviä. Viettänyt monet hauskat hetket eri juhlien muodossa. Ihastellut kummilapsiani
Olen jännittänyt "kisastudion" välityksellä tri - kisoja! Lukenut blogeja ja iloinnut onnistumista ja upeista saavutuksista! Kesään tuli myös pysäytys ja muistus siitä, että kaikki voi muuttua hetkessä. Monet ovatkin varmasti kuulleet, että läheinen ystäväni ja reenikaverini sai uintireissulla hengenvaarallisen sairauskohtauksen. Onneksi hänen matkassaan oli toinen läheinen ystävä ja apua saatiin paikalle melko nopeasti. Olen paljon pohtinut ja miettinyt tapahtumaa! Kaikki voi muuttua hetkessä ja kuinka muistaisimmekin olla kiitollisia terveydestämme ja läheisistämme. Ne ovat arvokkaimpia mitä meillä on ja kalpenevat kaikkien suorituksien rinnalla! Ja kaveri mukaan aina unitireissuun!!!!
Suurin osa vielä kisailee "täpöillä", minä puolestani aloittelen pikkuhiljaa peruskuntokautta Ts. työmatka fillarointia Tampereen suuntaan, hölköttelyä töistä kotiin yms. Eli totuttelen reenailuun nyt ensiksi ja sitten vasta vähän myöhemmin syksyllä paneudun tarkemmin tekemiseen. Ensikesä on kuitenkin jo mielessä
|
|
20.05.2010 18:20 |
|
Viime viikonloppuna sitten juhlimme niin valmistumistani sekä pyöreitä vuosia. Juhlat olivat onnistuneet. Monia puheita kuultiin vaan itseäni jäi harmittamaan, etten käyttänyt kiitos - puheenvuoroa! Nimittäin opiskelujen suhteen toki teen itse sen konkreettisen työn, mutta ilman Riston vilpitöntä tukea ja kannustusta en olisi urakasta suoriutunut! Sillä kaikkihan me sen tiedämme, että ajallisesti opinnot ovat vieneet hurjasti arjestamme ja vastuu on ollut Ristolla - arjen sankaruutta jota arvostan suuresti! Ja toisekseen kyllä lapsetkin ovat joustaneet ja ymmärtäneet tenttiin luvut ja tsempanneet minua monin tavoin! Ilman perhettäni koko "projekti" olisi alusta asti ollut mahdoton! Maljat olisikin pitänyt kohottaa Ristolle ja lapsille Yhteen hiiileen puhaltaminen on ollut perheemme voimavara!
Ja sitten reenailuun: Fillarointi maistuu minulle nyt parhaiten, uusia enkkoja ropisee työmatkalla Olen pohtinut myös tulevaa talvea/kautta 2011 tarkasti ja joitan suunnitelmia olen tehnyt. Tämän kesän siis tuumailen tehden suht säännöllisesti perusreeniä. Nautin olostani ja tulevasta kesästä ilman tenttikirjoja!
Uusi työpaikkakin on sitten "korkattu". Oppilasvalintakokouksessa tapasin tulevan kollegani ja minut haastatelleen esimieheni. Henki on hyvä ja koin heti hengenheimolaisuutta! Uskon lujasti, että tuleva työ on itselleni antoisa ja opettavainen !
Tässäpä päällimmäiset kuulumiset! Lomaa odotan ja lupasin Oodille joka aamuiset lenkit ja uinnit Häntä heilui siihen malliin, että lupaus on tallennettu tarkasti muistiin !
Kesäterkuin vastavalmistunut
|
|
05.05.2010 19:04 |
|
Ohi on
Nimittäin opinnot Aivan mieletön olo! Trek on siivittänyt suomen kieleen vauhtia ja uutteruus palkittiin! Tilastomatikkakin siis hallussa ( kiitos siskolleni tuesta ja avusta! kyllä olisi U - testit jääneet omin voimin laskematta)!
Reenailut siis pyöräpainotteista niin sisällä ( x - biking) kuin ulkona! Toisaalta tämä ansaittu välivuosi tuntuu melko mukavalta ja kovasti ei kisakentille ole ollutkaan hinkua!
Fillarireittini muuttuvat syksyllä kun aloitan uudessa tehtävässä Luovin ammattiopistossa Tampereella! Siis uudet tuulet ja haasteet ammatillisesti Ja reenailun kannalta myös mukavaa vaihtelua! Kaupungistahan juoksee hetkessä kohti kotia!
Vajaan parin viikon päästä juhlimme valmistumistani kaksoistutkinnon osalta poksauttaen kuoharit ja nauttien yhdessäolosta ystävien kera! Sitä odottaen!
" Seikkailu voi olla päämäärä sinänsä. Itsetuntemus on se salainen ainesosa, joka sytyttää uskalluksemme"
Nimimerkillä: super onnellinen
|
|
|
Fillarointia, X-biking reeniä, Oodilenkkiä ja hiihtoa.... |
|
|
|
|
31.03.2010 17:51 |
|
Siitä on viime viikot tehty
Itselleni erityisen uutta on ollut tuo X-biking! Siis sisäpyöräilyä ja olenkin polkenut karstat pois jumppakulman keltaisesta pyörästä. Lieneekö se syynä, että maantiepyöräily kulkee todella hyvin! Tänään tulin ennätysvauhtia kotiin , siitäkin huolimatta, että ohjaustangossa oli suomen kielen lauserakenteen määritelmiä. Niitä sitten tankkasin päähäni ))) Ja vauhti vain kasvoi...( ehkäpä johtui tuosta aiheesta....mitä lujempaa polkee sen nopeampaa lukuhommat loppuu).
Olen edelleen hiihtänyt Koukulla ja nauttinut keväsäästä. Ja onhan sitä täytynyt vähän Oodiakin lenkittää Ilokseni myös Hennikin on lähtenyt hölkölle
Työrintamalla on kiireisiä päiviä ja aika näyttää jatkanko ensi syksynä ed Lempäälässä vai otanko uusia askeleita. Pyörälenkkejä ainakin tulee ikävä ja niitä monia aamututtuja, jotka jo kaukaa tervehtivät nähdessään että olen liikenteessä. Tänäänkin sain mitä iloisemmat "hyvän päivän toivotukset" ystävälliseltä koulubussin kuljettajalta. ( Se samainen joka minut yksi syksy pelasti kun kaaduin kilpurilla)
Miikka kirjoitti "balanssista". Jotain sen tapaista koen nyt itsekin tämän reenailun ja muun elämän suhteen. Ts. nautin tekemisestä, mutta en ota paineita. Viikot voivat vaihdella tekemisen suhteen paljonkin, mutta kun balanssi pysyy ei ole hätää. Rentouden myötä voi löytyä ihan uusia ulottuvuukisa Aika näyttää!
|
|
|
|
|
Sivu 1 / 18 |