|
Viikonloppu vierähti mukavasti etelänmatkalla niinkin pitkällä kuin etelä-virossa. Kyseessä oli siis Puhajärve Triathon eli puolimatkan avoimet Viron & Latvian mestaruuskisat. Osallistujia oli puolimatkalla noin 150 yksilöä kymmenestä maasta ja kolmisenkymmentä joukkuetta, sekä pikamatkalla noin 150 kilpailijaa aikuisten ja lasten lähdöissä. Tasokin oli saatu kovaksi, kun paikalla oli Viron triathlonässä Ain-Alar Juhanson, jonka meriitteihin kuuluu mm. vuoden 2008 Hawaijin kisan nopein pyöräaika ja seitsemäs sija tämän vuoden Lanzaroten Ironmanissa. Paikalla oli myös Sydneyn olympialaisten hopeamitalisti sekä tämän vuoden Lanzaroten kakkonen Stephan Vuckovic Saksasta. Saavuimme Millan kanssa kisapaikalle jo torstaina, jotta ehtisi rauhassa tutustua kisapaikkoihin. Kylpylähotellimme toimi samalla kisakeskuksena, mikä teki kisavalmisteluista helppoa. Tiesin kisareitistä etukäteen sen, että nousua tulee pyöräilyssä olemaan aika paljon. Autolla reittiin tutustuessa selvisi, että sitä tulee olemaan vieläkin enemmän kuin mitä olin arvellut. Pahimpana osuutena 4-5km pätkä vaihtelevaa nousua huonokuntoisella öljysoratiellä. Ja juoksureitilläkin oli tajuton nousu serpentiinimutkaista tietä ylös, huh huh! Aikatavoitteita joutui vähän miettimään uudestaan, hyvä jos puoli tuntia hitaammin selviää kuin Joroisilla. Startti pamahti lauantaina klo 11. Uinti oli ihan perustekemistä ja aika oli 28'40 eli 4min hitaammin kuin Joroisilla. En uinut yhtään sen hitaammin, vaan reitti oli tällä kertaa oikean mittainen. Vaihtoalue oli viritelty koripallokentälle samaan tyyliin kuin Joroisilla eli tavarat säkkiin ja säkki toimitsijoille. Pyöräily alkoi heti ns. Coca Cola- nousulla, joka oli kisan jyrkin, n.700-800m nousu Otepään keskustaan. Nousun varrella oli aika hyvin porukkaa ja tunnelma oli kuin isommassakin pyöräkisassa, kun porukka ahtautui tielle hurraamaan ja nousun päällä oli oma kuuluttajakin. Pyöräily lähti liikkelle ihan mukavasti, ensimmäiset 10km meni normaalivauhtia. Menin kerran Juhansonistakin ohi, vasta kisan jälkeen minulle selvisi, että kaveri on vähän kovempikin pyöräilijä. Nytkin käytössä oli 56-piikkinen eturatas! Muutenkin pyöräilin itseäni paremmassa seurassa, nimittäin Vuckovic pyöräili perässäni koko matkan otettuani hänet ensin kiinni. Sitten alkoivatkin vaikeudet. Nimittäin olo muuttui yht'äkkiä voimattomaksi ja sykkeet laski 10 pykälää. Räkäkin rupesi valumaan ja joutui koko ajan niistämään. Se onkin oikeastaan koko loppukisan tarina maaliin asti. Mitään ei saanut irti kropasta, mutta ei kyllä pahaltakaan tuntunut varsinaisesti. Ei vaan päässyt pk-vauhtia kovempaa. Ensin arvelin tukkoisuuden johtuvan ylirasituksesta, mikä vähän ihmetytti, kun olen aika hyvin malttanut levätä kisakaudella ja olo oli edeltävinä päivinä hyvä. Sunnuntaina sitten autoa pakatessa totuus paljastui. Nimittäin auton tuulilasi oli ihan siitepölyssä. Eli pujoa oli ilmassa ja se veti kropan tukkoon. Siinä sitten mentiin ja ensialkuun tilanne harmitti, mutta sitten päätin ottaa ilon irti kisasta, kun kerta sinne asti oltiin menty. Eli nautiskelin matkanteosta ja maisemista, kun pystyi niihin kerrankin keskittymään. Kyllä välillä rankkojakin hetkiä oli, erityisesti öljysoranousu pisti hampaat kalisemaan, kun tuubeissa oli 9 baria painetta. Jos olisin ollut viisaampi, niin olisin laskenut paineet 7 bariin ja pyöräaika olisi ollut varmaan 2min kovempi, kun ei olisi rengas pomppinut irti tiestä muutenkin vaativalla pätkällä. Kalusto-ongelmia oli muutenkin matkassa. Ennen kisaa takakiekon venttiilinjatke jumitti ja tuubiin ei mennyt yhtään ilmaa. Sain sen kuntoon, mutta sitten kisassa nopeusmittari ei toiminut ja sykemittari toimi vain pyöräilyn alkupuolella. En kuitenkaan antanut niiden haitata menoa, kyllä sitä omien tuntemustenkin mukaan pystyy ihan hyvin menemään. Niin, ja onnistuin myös saamaan aikasakon peesauksesta. Kovavauhtisen alamäen jälkeen tuli ylämäki ja polkemattakin sai edellä ajavaa kiinni. Ei tullut mieleen iskeä jarruja kiinni ylämäessä, ja saman tien vierelle tuli moottoripyörä ja näytettiin keltaista korttia. Ajattelin, että nyt skarpataan ja ajellaan varovasti. Ei kuitenkaan ollut voimia ohittaa edellä ajavaa, vaan ajelin perässä n.20 metrin päässä. Ja varmaan 5km varoituksen jälkeen kävi silti samalla lailla. Sillä kertaa ohjattiin tien sivuun, merkki kilpailunumeroon ja vaihdossa 2min jäähypenkillä. Ensialkuun vähän suututti, kun mielestäni molemmat tilanteet olivat sellaisia, että haitariliikettä tulee pakostakin. Päädyin kuitenkin loppujen lopuksi siihen, että omaa tyhmyyttähän tuo oli. Ei olisi tarvinnut noudattaa sen ihmeellisempää ohjetta, kuin että pysy 10 metriä edellä ajavan takana tai ohita. Ei siinä sitten sen ihmeelisempää; toimin väärin, sain rangaistuksen ja kärsin sen. Eli pyörä-juoksuvaihdossa suuntasin sitten penalty boxia kohti ja koetin etsiä tuomarihenkilöä, joka valvoisi rangaistuksen toteutumista. Sielläpä ei kuitenkaan ollut ketään! Ainoa paikalla oleva henkilö oli varmaan 12-vuotias tyttö, jonka tehtävänä oli ottaa vastaan vaihtosäkkejä. Eikä ymmärtänyt varmaan sanaakaan, kun yritin selittää hänelle, mikä oli homman nimi. Olisin voinut lähteä juoksemaan kenenkään estämättä, mutta ajattelin että lusitaan nyt kun väärin on tehty ja päädyin sitten ottamaan itse aikaa sykemittarilla. Lusin siinä sitten katsojien ihmetellessä, että mitä se hullu suomalainen tekee, kun kaikki juoksee ohi ja kaveri vaan istuu penkillä ja katselee. 2min reisien ravistelun jälkeen lähdin juoksemaan ja homman nimi oli sama kuin pyöräilyssä, pk-alueella koko matka. Juoksureitti oli aika kiva, edestakaista varjoisaa, puistomaista tietä pyhäjärven rantaa pitkin. Pari kovaa nousua reitillä oli ja jotain kertoo se, että paras juoksuaika olympiatason kaverin suorittamana oli 1'23. Itse hölköttelin aikaan 1'42, tosin viimeisellä kierroksella joutui jo vähän irvistämään kun rupesi mäet painamaan. Viimeisellä kierroksella ainoa tavoite oli, että ei joudu kävelemään kovimmissa nousuissa ja onnistuin siinä juuri ja juuri. Maaliin ajalla 4'46. Sijoitus kolmas omassa sarjassa ja maaliintulojärjestyksessä yhdeksäs yksilösarjassa. Normi päivänä olisin ollut maalissa ainakin 10min aikaisemmin ja toisena omassa sarjassani. Oli muuten kovatasoinen U24-sarja, nimittäin sarjamme voittaja oli koko kisan nopein! Että semmoista. Maaliin päästyäni olin kyllä väsynyt, olihan matkaa jo alla ja paljon kovia mäkiä pyöräilyssä ja juoksussa. Ei kuitenkaan mitään verrattuna Joroisten kisaan, jossa sai kaiken kropasta irti. Illalla sitten hyvävoimaisena pystyi nauttimaan palkintojenjakoseremoniasta ja afterpartysta. Sunnuntaina pyörät autoon ja kotia kohti. Vaikkei kisa mennyt ollenkaan niinkuin piti, niin reissu oli kuitenkin kokemisen arvoinen. Kisassa ei ollut lähellekään niin paljoa väkeä kuin vaikka Joroisilla, mutta järjestelyt olivat paljon lähempänä isojen triathlon-tapahtumien luokkaa ja yleisöäkin oli sen verran paljon, että ilmassa oli suuren urheilujuhlan tunnelmaa. Senkin takia oli mukava vain olla mukana ja päästä maaliin, vaikkei kisaamaan pystynytkään. Kotimaan kisojen järjestäjät voisivat käydä tutustumisretkellä ensi vuonna ja ottaa mallia. Suosittelen kisaa kaikille lämpimästi, jotka uskaltavat lähteä vähän haastavammalle reitille kuin mitä Suomesta löytyy! Millakin oli mukana sprinttimatkalla ja hyvin meni, vaikkei uintia ja juoksua ole paljoa ollutkaan. Sijoitus oli naisten sarjan seitsemäs kuudestatoista ja miehiäkin jäi taakse kolmisenkymmentä. Erityisesti pyöräily oli vahvaa menoa mäkisellä reitillä. Niin, ja onnea myös Suomen päässä pärjänneille, eli Kuopion sm-mitalisteille Venlalle, Jirille, Jesselle ja Jannelle!
 
|
Onnittelut omasta puolestani kaikille reitistä hengissä selvinneille sekä mitalin saavuttaneille!
