Triathlonteam226



Blogi - Miikka

Tervetuloa seuraamaan elämäntapaliikkujan kirjoittelua. Täällä pari tarinaa kertoilee harrastuksestani triathlonin parissa. Samalla tarinat toivovat lukijan innostuvan omiin kokemuksiin liikunnan parissa. Hyviä ulkoilu- ja liikuntahetkiä toivoen kaikille liikkujille.

Vuoden 2010 kesän kohokohta on heinäkuun 4. päivä Frankfurtissa kilpailtava Ironman osakilpailu. Onnistumisen sattuessa tuohon päivään jatkuu matka Hawaijille. Sitä ennen tippuu monta pisaraa hikeä ja karttuu monta elämänarvoista hetkeä urheilun parissa.



10 + 4! PDF Tulosta Sähköposti
09.11.2008 13:07
Siinä se nyt on! Pähkäilyn tulos on 10 harjoituspäivää ja neljä palauttavaa/ lepopäivää!!
Näillä lähetään tekemään harjoittelua uuteen vuoteen. Luonnollisesti tähän harjoitusrytmiin vaikuttavia asioita ovat mm. työt. Mutta sanoisin että mielenkiintoista tuolla on lähteä muodostamaan harjoittelua. Eipä se paljon poikkea paljon käytetystä kaksi viikkooa kovaa+ yksi viikko lepoa rytmityksestä.

10:een päivään tietty sisältyy harjoittelun nousuja ja laskuja sekä tarvittaessa lepojakin, mutta idea on simppeli, 10+4! Keväämmällä rytmitys luultavasti muuttuilee harjoittelun kovetessa, mutta edessä on ensin kunnon pohjatyöt.

Nyt on kaksi viikkoa tehty sisäänajoa ihan ulkoilun merkeissä. Perinteisen syysflunssan ja taukoilun jäljiltä pitää varoen lähteä juurtamaan uutta voimaa koneeseen. Harjoitusblokia on huomattavasti mukavampi kirjoitella nyt kun alla on jo hivenen tekoja pelkkien ajatusten sijaan.

Siispä tervetuloa mukaan kokemaan liikkumiseniSmile!
 
Uutta kautta kohden.. PDF Tulosta Sähköposti
30.09.2008 17:53
2007 vuonna Itävallan Ironmanissä meikäläisellä oli pyörän kanssa alkuun ongelmia. Paikallisen pyöräkauppiaan mekaanikot kuului kisan ilmaisiin palveluihin, joten kysyntää oli. Mekaanikon luo sai jonottaa monta tuntia kisaa edeltävinä päivinä Ironman kylässä, mutta se kannatti.

Nämä tämmöiset kisat ovat minulle pitkäntähtäimen skapoja. Tällä hetkellä päässä pyörii seuraava vuosisuunnitelma tavoitteineen  ja ehkäpä myös kesän 2010 tavoitteet.

Kuvaavaa tuo "remppa", nyt vaan pitäisi keskittyä kuvasta poiketen enempi kuskiin.


Syyskuun harjoittelussa painottui juoksu vähän yllättäen ja kun muut harjoitteet olivat melko vähäisiä ei juoksu rasittanut jalkaa paljoakaan. Kohta kun peruskuntokausi alkaa pyörimään todenteolla jää nähtäväksi miten juoksumäärät sitten todellisuudessa istuu harjoitteluuni. Nyt olen keskittynyt pitkälti harjoittelun suunnitteluun ja hahmotteluun. Tavoitteet, kausisuunnitelmat, heikkoudet, pakkanen ja hyiset sateet ja monet muut tekijät pitää ottaa huomiion. Siitä on sitten hyvää lähteä puskemaan ja harrastelemaan vuotta 2009 kohden.

Nyt on melko vapautunut olo harjoittelun suhteen. Aikaa näyttäisi jäävän enempi jatkossa urheilullisille panostuksille, eikä viimevuotisia ylikuntotiloja ole tullut, joten laiskuuden pitää karista.. Pitkästä aikaa on mahdollisuudet ehjään harjoittelukauteen ja into sen harmoniseen toteutukseen on kova.

Onnea ja tsemppiä naapurimiehille! Joelille uusista haasteista ja jo suoritetuista, Mikolle maljasta jonka ansaitsi sekä Kaitsulle Hawain reisulle. Kiitos myös menneestä vuodesta kaikille harjoituskavereille, joidenka kanssa on saatu loiskutella ja rullailla.
 
Puhdasta peruskestävyyttä.. PDF Tulosta Sähköposti
10.09.2008 08:28
















Jotain jälkiä viimetalven harjoittelusta. Samaisia jälkiä ajattelin tulevana kylmänä kautena jättää 10-kertaisen määrän, ainekinSmile.

Juoksut sujuu, mutta homma lähtee välillä käsistä vauhtien suhteen, niin että lenkit jää alle viiteen kilsaan vauhdin hyydyttämänä. Myös pyöräily on maistunut erityisen makealle - tosin syynä lienee lenkllä pidetyt munkki tauotTongue out.
Viimeksi päivitetty 11.09.2008 21:02
 
Rentoa reeniä PDF Tulosta Sähköposti
03.09.2008 21:07

Meniskö tänään juokseen? Oho, nyt on jo ilta ja seuraavanakin päivänä käy samanlailla.
Tällaista se nyt on kun on itselleen suonut harjoittelusta lepotaukoa. Rentoa reeniä, eikä pari ylimäärästä hupspäivää haittaa yhtään, eikä pari hupsviikkoakaan tässä vaiheessa kauttaLaughing.

Nyt on sellanen meininki että juoksu on kova sana. Se mun tapauksessa tarkoittaa että voinen päästä viikon tuntimäärissä juoksun osalta ehkäpä neljään tai jopa yli. Ei siis kovin paljoa, mutta eipä sitä kovin paljon uskalla yhtäkkiä nostaa totutusta vaikka kai mieli tekisikin. Mukavaa lenkkeily kuitenkin on ja näin syksyllä sitä osaa taas nauttia enemmän ulkoilumaastojen tarjoamista haasteista. Liian paljon tulee keväisin juostua asfalttia, kun kilometrivauhdit pitää olla muka niin tarkassa syynissä.
Kaikenkaikkiaan juoksua pitäisi lisätä hivenen seuraavaa kautta varten, ottamatta aikaa muista pois. Edessä on siis tarkkoja mietintöjä, mitä se mielestäni aina vaatii kun juoksusta on kyse.

Lue lisää...
 
Pirteää syksyä PDF Tulosta Sähköposti
29.08.2008 08:52
Nämä ilmojen viilentymiset piristää kyllä iloisesti ja kesän kuumat hetket on kohta vain muistoja aamu-usvan lailla. Reilu kolmeviikkoo voisi sanoa menneen aktiivisella levolla, missä liikuntaa oli mukana vain tuomassa aktiivisuutta arkeen. Mutta viimekaudesta oppineena hylkäsin liian paljon, liian äkkiä ajattelun, enkä tänä vuonna meinaa kiskoa joka kisaa mitä syksy tarjoaa.

Mutta eipä sitä tavoistaan nyt ihan luovuta, kun piti tyhjistä repäistä Hämeen aluemestaruustempo. Hyvä paikka mitata tasoeroja maamme huippu pyöräilijöihin. Huippua edusti taas tälläkertaa Leppämäen Marko jolta takkiin 15 kilsan reitillä huikeat 1min30s.  Oma tempoaikani oli 21,18 mistä Vähäypyän Henri puristi vielä paremmaksi 12 sekunnin turvin. Tiukkaa vääntöä ja kauden ennätykset pyöräsykkeissä mikä on hyvä ajatellen syksyn hölkkiä. Keskisyke tuosta 15 kilsan putkesta 177 ja max 182!

Näin tehokkaasti lähti käyntiin seuraava rojekti kohti pirkanhölkkää, missä tavoite on tietty rikkoa edellisvuosien ennätysaika. 2006 aika oli 2.25  ja viimevuonna luulin alittavani tuon, mutta kävikin aivan toisin. Nyt mieli halajaa parempaa tuolta metsien siimeksestä. Pirkanhölkän reittihän hellii liikkuvaa luontoihmistä ja oikein kun kunnolla poluilla lasettaa meneen niin kuusenoksat vain piiskoo vastenWink.
 


Sivu 7 / 13
Olet:  : Etusivu Seura Blogit Miikka